Ensiksi, Susilahden talli on virtuaalitalli, joten tätä ei ole oikeasti olemassa eikä mikään siksi tapahdukaan oikeasti.
Talli sijaitsee virtuaalisessa Suomessa, tarkemmin sanottuna Pohjanmaan lakeuksilla. Vaikka yleensä Pohjanmaan maisemat tuppaavat olemaan hyvinkin tasaista, avaraa peltoa, on kuitenkin tallimme ympäristössä iso, suojaisa metsä. Tiluksilta löytyy
vanha navetta, joka nykyisin toimii tallina. Se on noin kymmenen vuotta sitten kunnostettu 10-paikkaiseksi talliksi. Tallin läheisyydessä on viisi tarhaa, joista yksi on hiekkapohjainen ja siksi toimii hyvin ratsastuskenttänä. Noin viiden minuutin kävelymatkan päästä löytyy kaksi isoa laidunta, jotka ovat vain kesäkäytössä.
Tallissa asuvat Lean omat hevoset, tietenkään maskottiponia Fannya unohtamatta. Lea kasvattaa suomen(pien)hevosia Susilahden- kasvattajaliitteellä. Kasvatuksen jujuna on säilyttää suomen(pien)hevosten jonkinverran harvinaista mustaa väriä, käyttämällä vanhempina tummia hevosia. Tallin muuna toimintana esittelisin ehkä hyvin epäaktiivisen aktiivisen yksityishevosten majoittamisen. Ainut ehto yksityisille on se, että ne ovat suomenhevosia. Mikäli kiinnostuit Susilahden yksityistoiminnasta, otathan yhteyttä vieraskirjan tai sähköpostin (specialk@bijinkei.net) kautta.
Tallin henkilökunta sekä kaviolliset toivottavat vieraat erittäin tervetulleiksi! :-)
Saatiin nyt tämä aivan ihana uusi ulkoasu käyttöön, kiitokset siitä Tuulialle! :-) Tänään olen kirjoitellut ja rakennellut sivuja valmiiksi julkaisua varten.
Ilomantsi Viehättävä |
Riiviöt Karhukorpi |
Jäpäkkä Huopaharju |
