SALAISUUS
Olet tervetullut pieneen virtuaalitalliin nimeltä Salaisuus. Talli perustettiin hetken mielijohteesta vuonna 2005. Toimintamme lähti aluilleen ratsastuskouluna, mutta remontin myöntä tallissamme olikin pelkkiä ravihevosia ja niimpä jatkoimme toimintaamme täysipainoisesti ravitallina.
Vuosien varrella meillä on ollut niin hiljaista kuin vilkastakin ja kasvatus on ollut pääjuttunamme hevosten kilpailuttamisen ohella. Suomenhevosravureiden joukkoon saatiin vuosina 2008-2009 muutama lämminveritammakin, joten kasvattiliitteen Secret-altakin löytyy meillä kasvaneita juoksija-lahjakkuuksia.
Nykypäivänä Salaisuus on pieni muutaman suomenhepparavurin talli, joka pyrkii pitämään toimintansa hyvin pienimuotoisena ja myöskin melko näkymättömänä. Kasvatustoimintaa meillä on yhä ja kasvatteja syntyy kasvattajanimen Salaisuuden alle. Kasvattajaliite SLS poistettiin käytöstä loppuvuodesta 2008.
Ulkoasu & kuva © Lotta L 2005-2010 | @